Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-B

LC Espoo /

Keskus

Ajankohtaista

Nuorisovaihto


  • Koe Lions Nuorisovaihto
    Lions nuorisovaihto on 17-21-vuotiaiden nuorten kesäaikana tapahtuva
    muutaman viikon mittainen tutustuminen muihin maihin. Nuorisovaihto
    tarjoaa mahdollisuuden tutustua uuteen kulttuuriin perheoleskelun ja
    kansainvälisten leirien muodossa. Tämä on helppo ja edullinen
    mahdollisuus nuorille ja isännöiville perheille tutustua
    ulkomaalaisiin ja saada usein elinikäisiä ystäviä muista maista.
    Monelle nuorelle se on myös ensimmäinen pitempiaikainen oleskelu
    vieraassa ympäristössä tarjoten siten merkittävän mahdollisuuden
    nuoren itsenäistymisessä.

    Vuosittain Suomesta lähtee ja tänne saapuu noin 200 nuorta. Suomessa
    järjestetään tavallisesti muutama kansainvälinen leiri kesässä. Klubit
    hyväksyvät ja ”lähettävät” nuoren vaihtoon ja järjestävät
    perheoleskelumahdollisuuden saapuville nuorille. Toiminta perustuu
    vapaaehtoisuuteen. Näin myös Lions Club Espoo/Keskus käyttää kesällä
    minigolfradalta saamiaan varoja nuorten leirien ja matkojen
    tukemiseen.

    Osallistuminen Lionsien nuorisovaihto-ohjelmaan on unohtumaton kokemus
    monelle nuorelle. Matkustaminen toiseen maahan, eläminen isäntäperheen
    kanssa ja toisen kulttuuriin tutustuminen ovat jännittäviä kokemuksia.
    Mahdollisia kohdemaita on lukuisia eri puolella maapalloa ja eri
    kielialueilla.

    Miten nuorisovaihtoon päästään?

    Nuorisovaihtoon pääsemiseksi otetaan yhteyttä paikalliseen
    Lionsklubiin syksyisin loka- ja marraskuussa. Klubeissa asiaa hoitaa
    tehtävään valittu nuorisovaihtoasiamies, jonka kautta asia lähtee
    etenemään. Hakemukset seuraavan vuoden nuorisovaihtoon tulee jättää edellisen vuoden marraskuun loppuun mennessä.

    Haluatko lapsellesi ulkomaalaisen ystävän?

    Suomesta ja suomalaisista kiinnostuneita ulkomaisia nuoria saapuu
    kesällä nuorisovaihtoon Suomeen ja siksi meillä tarvitaan
    isäntäperheitä.

    Meillä kaikilla on mahdollisuus ottaa vastaan ulkomailta Suomeen
    tulevia nuoria 1-2 viikoksi kesä- tai talviaikana. Tämä on helppo ja edullinen
    tapa kannustaa omia lapsiamme kielten opiskeluun, kansainvälisyyteen
    ja kulttuurinvaihtoon kotiympäristössä. Isäntäperheeksi haluavan
    tulisi ottaa yhteyttä paikalliseen Lionsklubiin talven ja kevään
    aikana. Isäntäperhetarve toistuu vuosittain ja isäntäperhehakemuksia otetaan vastaan läpi vuoden.

    Rohkeasti mukaan

    Nuorisovaihto on jokaiselle lähtijälle ja vastaanottajalle tärkeä
    asia. Siitä saa paljon oppia ja monenlaista hyötyä tulevaisuutta
    varten. Siihen on myös suhtauduttava vakavasti ja harkiten. Viikkojen
    oleskelu vieraassa ympäristössä vaatii henkistä kypsyyttä ja
    sopeutumiskykyä. Näistä asioista on keskusteltava perheen kesken ennen
    päätöstä.

    Kun päätös on syntynyt niin puhelinsoitto tai sähköpostiviesti
    nuorisovaihtoasiamiehelle riittää ja siitä homma lähtee etenemään, ota
    rohkeasti yhteyttä. Lisätietoja nuorisovaihdosta löytyy nettiosoitteesta:
  •  


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           B-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin